Avainsana-arkisto: Yva ry

Impakti 2/2014 on ilmestynyt

Impakti-lehden numero  2/2014 on ilmestynyt.

Paperilehti postitetaan lähiaikoina kaikille yhdistyksen jäsenille.

Lehden artikkelit löytyvät myös Yva ry:n nettisivuilta, samoin kuin lehden pdf-versio.

Mukavia lukuhetkiä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henkilökuva Timo Huhtinen: YVA-aktiivi taitaa myös askelkuviot

”YVA on yhteiskuntasuhteiden hoitoa”, sanoo Yva ry:n tunnustuspalkinnon saanut Timo Huhtinen.

Yva ry myönsi keväällä 2014 henkilökohtaisen tunnustuspalkinnon Timo Huhtiselle, 49, ympäristövaikutusten arvioinnin eteen tehdystä työstä. Huhtinen on varsinainen YVAn monitoimimies ja hänellä on takanaan pitkä ura YVAn parissa. Hän on yksi Yva ry:n perustajajäsenistä ja toiminut aktiivisesti Yva ry:n toiminnassa koko sen 20-vuotisen historian ajan niin puheenjohtajana, taloudenhoitajana, jäsenrekisterin ylläpitäjänä kuin Impakti-lehden päätoimittajanakin. Harvempi kuitenkaan tietää, että tämä YVA-osaaja on myös Suomen mestari.

YVA-koordinaattorikurssilta idea yhdistyksen perustamiseen

Huhtinen on vuonna 1991 valmistunut maanmittauksen diplomi-insinööri Teknillisestä Korkeakoulusta. Nuoren, maankäytön suunnitteluun erikoistuneen diplomi-insinöörin ensikosketus YVAan tuli silloisen Yhdyskuntasuunnittelun täydennyskoulutuskeskuksen (YTK) järjestämällä YVA-koordinaattorikurssilla vuonna 1994. Kurssi pidettiin juuri ennen YVA-lain voimaan astumista, ja tavoitteena oli kouluttaa YVAn tekijöitä Suomeen. ”Kahden kuukauden kurssilla sai todella vankan YVA-koulutuksen. Toista niin hyvää koulutusta ei silloin ollut Suomessa saatavilla YVAan liittyen”, toteaa Huhtinen. Voikin sanoa, että YVA-koordinaattorikurssin ansiosta Huhtinen vaikuttaa tälläkin hetkellä YVA-järjestöaktiivina, sillä kurssilla luennoi silloinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen, jonka YVA-aiheisen esityksen innoittamana päätettiin perustaa Yva ry – Huhtinen yhtenä perustajajäsenistä.

Tällä hetkellä Huhtinen toimii Kaupunkisuunnitteluosaston apulaisosastopäällikkönä Sito Oy:ssä, jossa on vierähtänyt viimeiset 12 vuotta. Matkan varrella on kertynyt työkokemusta konsulttityön ohella niin oman toiminimen pyörittämisestä kuin luokanopettajan töistäkin. Luokanopettajan töissä vierähti kaksi vuotta, minkä jälkeen Huhtinen palasi oman alansa töihin – ensin Maa ja Vesi Oy:ssä (nyk. osa Pöyry-konsernia), sittemmin Sitossa.

Tuulivoimahankkeissa kehittämisen varaa

Kysyttäessä miten YVAa pitäisi kehittää, löytää Huhtinen heti yhden muutostarpeen, joka koskee erityisesti tuulivoimahankkeita. ”Tällä hetkellä tuulivoimahankkeiden yhteydessä kuulee jatkuvasti päiviteltävän, että ei ole oikein järkeä tehdä sekä YVAa että kaavaa. Ensin hankkeesta tehdään YVA, minkä jälkeen vaadittava kaava, ja molempiin vaaditaan täsmälleen samat selvitykset. Neuvotteluja käydään tuplana kummankin menettelyn yhteydessä samojen viranomaisten kanssa. Resurssien tuhlausta”, sanoo Huhtinen.

YVAn ja kaavoituksen yhteensovittamista voisi hänen mielestään kehittää esimerkiksi siten, että ei olisi tarpeen erikseen määritellä, kumpaan menettelyyn mikäkin viranomaisneuvottelu liittyy. Neuvottelut ELY-keskuksen kanssa ovat Huhtisen mukaan tästä hyvä esimerkki. ”Pitää olla selvillä, milloin neuvotellaan ns. kaava-ELYn ja milloin ympäristö-ELYn kanssa. Välillä tuntuu, että ELY-keskuksissa ei itsekään aina tiedetä, mikä taho vastaa mistäkin.”

YVA on yhteiskuntasuhteiden hoitoa

Sen suuremmin Huhtinen ei löydä tämänhetkisestä YVA-laista ja YVA-käytännöistä puutteita. ”YVA on hyvä tapa tehdä hankkeet julkisiksi ja varmistaa ympäristövaikutusselvitykset ja vuorovaikutus – ihan mikä on YVA-lain tarkoitus”. YVA on Huhtisen mukaan muuttunut jo itsestään selvyydeksi. Hän sanoo, että nykyään YVAt osataan tehdä hyvin, ja se on eräänlainen standardimenettely, joka ei enää herätä ihmeellisiä tunteenpurkauksia puolesta tai vastaan. Osallisten kuuleminen ei ole nykypäivänä enää mikään poikkeus, vaan osa normaalia toimintaa. Huhtisen mukaan hankkeesta vastaavat ymmärtävät nykyään hyvin YVAn tarpeellisuuden ja osallisten kuulemisen. Huhtinen sanoo, että hänen omissa YVA-projekteissaan kuulemisella on aina ollut jokin vaikutus lopputulokseen.

Huhtinen vertaa YVAa yritysten yhteiskuntavastuun hoitamiseen.

”Yhteiskuntasuhteiden hoitaminen on firman bisneksen kannalta välttämätöntä. Myös YVA on hankkeesta vastaavalle yksi hyvä työkalu hoitaa yhteiskuntasuhteita. YVA on tietyllä tavalla pakollinen paha, ihan niin kuin minkä tahansa muiden ympäristönormien tai esimerkiksi päästödirektiivien huomioon ottaminen yrityksen toiminnassa. Yritys toteaa, että tämä kuuluu liiketoiminnan kustannuksiin ja se täytyy hoitaa. Hyvin hoidetusta YVAsta yritys saa myös PR-hyötyä”, Huhtinen sanoo.

Suomenmestarilla askelkuviot hallussa

Vapaa-ajallaan Huhtisen löytää monta kertaa viikossa tanssiseura Cometsin tanssisalilta. Rock & swing -tansseihin erikoistuneessa Cometsissa hän sekä treenaa itse että valmentaa. Huhtisen tanssirepertuaariin kuuluvat erityisesti boogie woogie, bugg, fusku ja rockabilly. Harjoituskaudella Huhtiselta kuluu tanssin parissa noin kymmenen tuntia viikossa. Menestystäkin on tullut, siitä kertovat muun muassa vuonna 2014 saavutetut senioriluokan kultamitalit rock & swing -tanssien SMkilpailuissa (boogie woogie, bugg ja fusku) sekä vuonna 2012 napattu PM-kisojen pronssi (boogie woogie).

Tanssin pariin hänet houkutteli kymmenisen vuotta sitten vaimonsa Päivi. ”Vaimoni jossain vaiheessa ilmaisi, että olisi ihan hyvä, jos osaisi tanssia. Aluksi opeteltiin Päivin kanssa tanssileireillä peruslavatanssit, minkä jälkeen aloimme treenata enemmän rock & swing -tansseja”, kertoo Huhtinen, joka toimii aktiivisesti myös Cometsin hallituksessa – tällä hetkellä varapuheenjohtajana.

Huhtinen on myös innokas työmatkapyöräilijä, siitä kertoo pyörän matkamittariin vuosittain kertyvät 4000–5000 kilometriä. ”Tai enhän minä pyöräilyä harrasta, se on enemmän hyötyliikuntamuoto. Toukokuussakin tuli istuttua pyörän satulassa yhteensä 24 tuntia eli vuorokauden verran. Kilometrejä kertyy aivan itsestään liikkuessa paikasta toiseen.”

Huhtinen on naimisissa Yva ry:n puheenjohtajan Päivi Karvisen kanssa. Lopuksi on kysyttävä, puhutaanko tässä kahden YVA-aktiivin residenssissä kenties paljonkin YVAasioita? ”Kyllä me YVAstakin keskustelemme, mutta enemmän Yva ry:n käytännön asioista. Tanssista kotona keskustellaan sitten enemmänkin.”

Kuva_2_Paivi_ja_Timo_SM-kisat_10_05_2014_BW-seniorit

Timo Huhtinen ja Päivi Karvinen boogie woogie -tanssin seniorisarjan suomenmestarit vuosimallia 2014. Kuva: Taija Siipilehto

 

juoksukivaa

Siellä kaikilla oli niin mukavaa – YVA-juoksu

Yva ry juhli 21.9.2014 syntymäpäivänään kunnollisesti 20-vuotistaivaltaan juoksemalla ja kävelemällä. Liki 50 YVA-juoksuun osallistujaa kiersi Töölönlahden yhdeksänä joukkueena leikki- tai tosimielellä. Minä lähdin juoksuun iloisella mielellä – iltapäivä ulkoilulle – kävelylle ja 10 m hölkälle. Jokainen ilmoittautunut saapui paikalle ja vähän enemmänkin. Sunnuntai oli upea syyskuun kesäpäivä. Lämpötila liki 20 astetta ja aurinko paistoi.

Kokoontuminen oli Hesperian puistossa ja siellä oli sopivankokoinen nurmikko alkulämmittelylle, jonka ohjasi liikunnanopettaja Taina Avo Kisakallion urheiluopistolta. Sen jälkeen osallistujat johdatettiin turvallisesti kevyenliikenteen väylän yli lähtörykelmään. Puheenjohtaja Päivi Karvinen ampui lähtölaukauksen. Kuului puh ja kaikki lähtivät matkaan. Varsinainen laukaus tuli jälkikaikuna. Anne Kangasaho, Nunu Pesu ja Tiina Kähö eli juoksutiimi oli huolehtinut myös palautusjuomat osanottajille. Kukaan ei keskeyttänyt ja jokainen joukkue sai kerättyä tarvittavan määrän sydämiä.

Onnitteluruusut ojennettiin siis kilometreinä ja komeimmat ruusut kasvattivat kymmenen kierrosta juosseet 2-henkiset joukkueet, joiden juoksumatka oli 10 km. Soolojuoksijoita (20 km) ei ollut. Juoksun ohessa piti myös pureskella pähkinöitä kuten ”Kaksi juoksee keskellä ja 12 vain seisoo”. Parhaiten viisi pähkinää ja lisäkysymykset ratkaisi Pöyryn joukkue. Juoksupukukisassa kisailtiin parhaasta juoksupuvusta. Erikoismaininnan saivat Suomen luonnonsuojeluliiton Norpat ja joukkuepukukisan paras oli Hammarström Puhakka Partners’n Kammioeläimet. YVA-paita oli myös tyylikäs juoksuasun osa.

Illansuussa siirryttiin Villa Kiveen. Syntymäpäiväsankarille nostettiin malja ja lasit kilisivät. Puheenjohtaja muisteli puheessaan sankarin syntymähetkeä 20 vuotta sitten. Juhla jatkui hyvää ruokaa – savukalaa ja salaatteja – ja hyvää juomaa nautiskellen ja välillä saunoen. Syntymäpäiväkakun kynttilät puhalsi sammuksiin yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Timo Huhtinen.

Illan mittaan kisailu jatkui. Nyt piti tunnistaa tansseja, joita esittivät Päivi ja Timo sekä Erkki ja Reetta. Taitavia tähtitanssijoita. Tanssilajit parhaiten tunnisti Sakari Grönlund ja palkinnoksi sai tanssia tähtien kanssa.

Kotiinlähdön hetki koitti ja meillä kaikilla oli ollut mukavaa. Kaikki sujui loistavasti. Kiitos kaikille järjestäjille ja tilaisuutta tukeneille.

juhlakansaajuhlaillallinen

Yva ry:n 20-vuotisjuhla

Yva ry täytti 20 vuotta vuonna 2014. Juhlavuoden päätapahtumana toimi perinteisen YVA-päivän lisäksi samana iltana 19.3.2014 järjestetty juhlaillallinen Helsingissä Rake-salissa (Bulevardi 2). Innokkaimmat YVA:n ystävät osallistuivat myös seuraavana päivänä järjestetylle ekskursiolle FiR 1 -tutkimusreaktorille Espoon Otaniemessä.

 

Isantapari_juhlaillallinen

Illan isäntänä ja emäntänä toimivat Vesa-Matti Honkanen ja Tiina Kähö

alkumaljajuhlaillallinen

Illallisen alkua odotellessa tunnelma oli tiivis.

juhlaillallinen

Jälkiruoka hyvän ohjelman ohessa sai hymyn kirpoamaan pöytäseurueen huulille

kvartettijuhlaillallinen

Yksi illan kohokohtia oli kvartettiesitys – kvartetin jäsenet olivat Laulu-Miehet-kuorosta.

Täydellinen kuvakooste juhlaillalliselta on luettavissa painetusta Impakti-lehdestä sekä Impaktin pdf-versiosta.

Puheenjohtajan palsta: Tervehdys hyvät Yva ry:n jäsenet

Yva ry perustettiin 21.9.1994 ravintola VPK:ssa Helsingissä, Albertinkatu 29:ssä. Jolles vielä ole huomannut… meneillään on yhdistyksen 20-vuotisjuhlavuosi. Vuosissa yhdistys on yhtä vanha kuin Suomen YVA-lakikin.

Miten juhlavuotta on vietetty?

Kevään YVA-päivän jälkeen nostettiin Rake-salissa maljoja juhlaillallisen merkeissä. Osallistujia oli päivän seminaarissa 120 ja illallistajia 75.

YVA-juoksu Töölönlahdella yhdistyksen virallisena syntymäpäivänä 21.9.2014 kokosi yhteen liki 50 juoksijaa/hölkkääjää/kävelijää kannustusjoukkoineen. Jollet ole vielä käynyt nettisivuilla kurkkaamassa kuvia, suosittelen (www.yvary.fi/juoksu). Tunnelma oli lempeässä syyssäässä mitä mainioin ja siinä sivussa selitettiin aika monelle ohikulkijalle mitä YVA tarkoittaa.

Tätä kirjoittaessani pikkujoulut ovat vielä edessäpäin. 17.11. kuulemme Sitran työstä siirtymisessä vähähiiliseen, resurssitehokkaaseen ja luonnonvaroja säästävään yhteiskuntaan. Tiukan asian lisäksi luvassa on taatusti luovaa yllätysohjelmaa.

Yksi juhlavuoden kohokohta on ollut se, että yhdistyksemme hyväksyttiin Tieteellisten seurain
valtuuskunnan jäseneksi (www.tsv.fi). Tämä mahdollistaa mm. Tieteiden talon tilojen käytön maksutta. Tieteiden talo sijaitsee Kruununhaassa, joten paikka on erinomainen esim. hallituksen kokouksiin. Mitä kaikkea muuta jäsenyys mahdollistaa, siihen tutustumme pikkuhiljaa jäsenyyden myötä. Hakuprosessi oli mittava – likimainkaan kaikkia hakijoita ei hyväksytty, joten saavutuksesta sopii olla ylpeä.

Tämän lisäksi yhdistys on ollut edustettuna lukuisissa eri tilaisuuksissa ja lausuntojakin on annettu. Miten tämä kaikki on – vapaaehtoisvoimin toteutettuna – mahdollista?

Sattumaa tai ei, Yva ry on vetänyt puoleensa aktiivisia, asiantuntevia ihmisiä.

Ex-puheenjohtaja Nunu Pesu pohjusti omalla antaumuksellisella työllään koko juhlavuoden. Vuoden 2014 henkilökohtaisen tunnustuspalkinnon saanut Timo Huhtinen on hoitanut yhdistyksen töitä juhlavuonna – ja jokaisena muunakin yhdistyksen olemassaolon vuonna. Ylipäätään joukossa on pitkään mukana olleita konkariaktiiveja. Samaan aikaan 2014 remmiin astuneet uudet hallituslaiset ovat ottaneet heti hyvin paikkansa.

Nunu, Timo, Anne, Tiina, Erkki, Leena, Janna, Gilbert, Hanna, Vesa, Reetta, Juha, Riitta – erityinen kiitos teille siitä, että tässä ja nyt yhdistys voi ja toimii hyvin. Ja torstaina 19.3.2015 järjestämmekin taasen YVA-päivän jäsenillemme ym. kiinnostuneille. Tervetuloa tuolloin uusimman tiedon ja verkostoitumisen äärelle!