Avainsana-arkisto: Yva ry:n perustaminen

Puheenjohtajan palsta: Tervehdys hyvät Yva ry:n jäsenet

Yva ry perustettiin 21.9.1994 ravintola VPK:ssa Helsingissä, Albertinkatu 29:ssä. Jolles vielä ole huomannut… meneillään on yhdistyksen 20-vuotisjuhlavuosi. Vuosissa yhdistys on yhtä vanha kuin Suomen YVA-lakikin.

Miten juhlavuotta on vietetty?

Kevään YVA-päivän jälkeen nostettiin Rake-salissa maljoja juhlaillallisen merkeissä. Osallistujia oli päivän seminaarissa 120 ja illallistajia 75.

YVA-juoksu Töölönlahdella yhdistyksen virallisena syntymäpäivänä 21.9.2014 kokosi yhteen liki 50 juoksijaa/hölkkääjää/kävelijää kannustusjoukkoineen. Jollet ole vielä käynyt nettisivuilla kurkkaamassa kuvia, suosittelen (www.yvary.fi/juoksu). Tunnelma oli lempeässä syyssäässä mitä mainioin ja siinä sivussa selitettiin aika monelle ohikulkijalle mitä YVA tarkoittaa.

Tätä kirjoittaessani pikkujoulut ovat vielä edessäpäin. 17.11. kuulemme Sitran työstä siirtymisessä vähähiiliseen, resurssitehokkaaseen ja luonnonvaroja säästävään yhteiskuntaan. Tiukan asian lisäksi luvassa on taatusti luovaa yllätysohjelmaa.

Yksi juhlavuoden kohokohta on ollut se, että yhdistyksemme hyväksyttiin Tieteellisten seurain
valtuuskunnan jäseneksi (www.tsv.fi). Tämä mahdollistaa mm. Tieteiden talon tilojen käytön maksutta. Tieteiden talo sijaitsee Kruununhaassa, joten paikka on erinomainen esim. hallituksen kokouksiin. Mitä kaikkea muuta jäsenyys mahdollistaa, siihen tutustumme pikkuhiljaa jäsenyyden myötä. Hakuprosessi oli mittava – likimainkaan kaikkia hakijoita ei hyväksytty, joten saavutuksesta sopii olla ylpeä.

Tämän lisäksi yhdistys on ollut edustettuna lukuisissa eri tilaisuuksissa ja lausuntojakin on annettu. Miten tämä kaikki on – vapaaehtoisvoimin toteutettuna – mahdollista?

Sattumaa tai ei, Yva ry on vetänyt puoleensa aktiivisia, asiantuntevia ihmisiä.

Ex-puheenjohtaja Nunu Pesu pohjusti omalla antaumuksellisella työllään koko juhlavuoden. Vuoden 2014 henkilökohtaisen tunnustuspalkinnon saanut Timo Huhtinen on hoitanut yhdistyksen töitä juhlavuonna – ja jokaisena muunakin yhdistyksen olemassaolon vuonna. Ylipäätään joukossa on pitkään mukana olleita konkariaktiiveja. Samaan aikaan 2014 remmiin astuneet uudet hallituslaiset ovat ottaneet heti hyvin paikkansa.

Nunu, Timo, Anne, Tiina, Erkki, Leena, Janna, Gilbert, Hanna, Vesa, Reetta, Juha, Riitta – erityinen kiitos teille siitä, että tässä ja nyt yhdistys voi ja toimii hyvin. Ja torstaina 19.3.2015 järjestämmekin taasen YVA-päivän jäsenillemme ym. kiinnostuneille. Tervetuloa tuolloin uusimman tiedon ja verkostoitumisen äärelle!

Töölönlahden ympäri ulkoiltiin hyvassa hengessä

Yva ry:n ihka oikeana syntymäpäivänä 21.9.2014 tempaistiin synttärisankarin kunniaksi YVA-juoksu. Töölönlahden ympäri. Ideana oli kiertää Töölönlahtea ympäri joukkueissa niin, että joukkueen yhteismatkaksi muodostui 20 km. Matkan sai taittaa paitsi juosten myös kävellen.

Osallistujia oli huikeat 47 henkeä – yhteensä 9 eri joukkueessa. Mukana mm. kaksi norppaa ja erilaisia muita veikeitä eläinhahmoja.

Matkaan lähdettiin alkujumpan lämmittämänä. Sen jälkeen juoksu/hölkkä/kävely ja kenties syksyn viimeisen kesäisen päivän aurinko pitivät osallistujat lämpiminä. Itse asiassa tunnelma oli aivan huikea liikkujien kerätessä kuka minkäkin määrän punaisia sydämiä 2 km kierroksiensa merkeiksi…! Kuvia tapahtumasta voit katsoa juoksu-sivulta.

Iltaa jatkettiin Linnunlaulun Villa Kivessä saunan, ruuan, kakkukahvien, tanssivisan ja erilaisten palkitsemisten merkeissä. Suomen luonnonsuojeluliiton norpat saivat itseoikeutetusti erityismaininnan pukeutumisestaan. Koko joukkueena pukeutumispalkinnon nappasivat Hammarström Puhakka Partners’n Kammioeläimet. ”Matkapähkinöiden” eli visaisten kysymyksen ratkaisuissa sen sijaan onnistui parhaiten tiimi Pöyryltä.

21.9.1994 VPK:n talossa Albertinkadulla Helsingissä perustettu Yva ry:mme voi siis 20-vuotiaana kovasti reippaasti. Perustajajäsenistä synttärijuhlissa oli mukana kolme henkilöä. Heistä yksi, Timo Huhtinen, sai itseoikeutetusti puhaltaa juhlakakun kynttilät. Samalla kajautettiin Paljon onnea vaan ry:lle.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Juhlavuosi jatkuu ”erityispikkujouluilla” maanantaina 17.11.2014. Sitra on kutsunut yhdistyksen kylään torniinsa Ruoholahteen. Kuulemme siitä, mikä on Sitran rooli ja toimenkuva suomalaisessa yhteiskunnassa ja miten Sitra on osaltaan mukana vaikutusten arvioinnissa. Esiintyypä illan aikana myös taatusti tuore Pystymetsäorkesteri. Lisätietoja ja ilmoittautuminen lokakuussa. Mukaan mahtuu 30 ensimmäistä, joten varaahan 17.11. klo 18 kalenteriisi!

Lämpimät kiitokset tapahtuman toteutuksesta juoksutiimille; Annelle, Nunulle ja Tiinalle, illan sponsorille Hammaström Puhakka Partners’lle sekä kaikille reippaille osallistujille!

DSC_0071 IMG_0051

Kuvissa juoksuasuistaan palkitut norpat alkujumpassa ja HPP:n Kammioeläimet ilmoittautumispisteellä.

Lisää kuvia juoksu-sivulla.

Tule mukaan YVA-juoksuun 21.9.2014!

juoksumainoskuva_leveys760

Yva ry:n virallisena 20-vuotissyntymäpäivänä 21.9.2014 yhdistys järjestää rennon ulkoilutapahtuman, YVA-juoksun, aivan Helsingin keskustassa Töölönlahdella. Yva ry:n 20 vuoden kunniaksi juostaan, hölkätään tai kävellään yhdessä tietysti 20 km. Ulkoilun jälkeen rentoudutaan Villa Kiven saunatiloissa (Linnunlauluntie 7).

Onko 20 km aivan liian pitkä matka? Ei hätää – joukkueena se sujuu helposti ja hyvässä seurassa!

Töölönlahden ympäri kiertävä kävelytie on noin 2 km pituinen, joten kymmenen hengen joukkueena reitti kierretään yhdessä vain kerran (10 x 2 km = 20 km) ja homma on sillä selvä. Viiden hengen joukkue kiertää reitin kaksi kertaa eli yhteistä matkaa tulee yhteensä 4 km (5 x 4 km = 20 km). Kahden hengen joukkueella yhteisiä kierroksia kertyy viisi eli matkaa 10 km (2 x 10 km = 20 km). Yksinkin voi juoksun suorittaa, jolloin kierroksia tulee 10 ja koko 20 km matka on pärjättävä itsekseen.

Aikataulu:

13.00 yksin juoksevien lähtö
13.30 joukkueiden järjestäytyminen lähtöalueella
14.00 alkujumppa joukkueille
14.30 joukkueiden lähtö
16.30 sauna, ruokaa, ohjelmaa ja palkintojen jako, Villa Kivi
20.30 tapahtuma päättyy

Kokoa siis joukkue esimerkiksi työkavereistasi ja ilmoittaudu mukaan iloiseen YVA-juoksuun!

Jos et saa kokoon joukkuetta, mutta haluat mukaan – ilmoita itsesi sopivalle matkalle, niin arvomme sinulle seuraksi joukkueen. Näin tutustut kätevästi myös uusiin ihmisiin!

Viimeinen ilmoittautumispäivä on su 7.9.2014.
Tilaisuus on maksuton.

Olethan ajoissa lähtöalueella! Kartan löydät täältä.

Hauskin juoksuasu palkitaan! Varma asuvalinta tähänkin tilaisuuteen on Yva ry:n T-paita, jonka voit tilata kätevästi ilmoittautumisen yhteydessä.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Rock’n Roll Dance Club Comets ry:n kanssa. Villa Kiven tiloissa ruokaa ja juomaa tarjoaa Hammarström Puhakka Partners.

Lisätietoja Juoksu-tiimiltä: Tiina, Anne ja Nunu

Kuva 2_2005_06_09_Yva_ryn_hallituksen_kokous_Oikealla_pj_Tiina_Kaho

Puheenjohtajat muistelevat

Yva ry:llä on vuoteen 2013 mennessä ollut kahdeksan puheenjohtajaa, jotka tässä artikkelissa muistelevat omaa aikaansa yhdistyksen johdossa.

Keväällä 1994 silloinen YTK (Yhdyskuntasuunnittelun täydennys- ja koulutuskeskus) järjesti kahden kuukauden mittaisen YVA-koordinaattorikoulutuksen Otaniemessä. Yhtenä luennoitsijana esiintyi silloinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen, jolla oli keskeinen rooli YVA-lainsäädännön valmistelussa. Luennossaan hän esitti ajatuksen YVA-alaa edistävästä yhdistyksestä.

Pietikäisen ajatuksen innoittamina YVA-koordinaattorikurssilaiset päättivät laittaa pystyyn Yva-nimisen yhdistyksen. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 21.9.1994 Helsingissä ravintola VPK:ssa Albertinkatu 29:ssä. YVA-laki oli tullut voimaan kolme viikkoa aikaisemmin.

Kutsu perustamiskokoukseen lähetettiin mahdollisimman laajalla jakelulla YVA-alalla toimiville tahoille, ja yhdistystä oli perustamassa 20 henkeä. Perustamiskirja laadittiin perustamiskokouksessa, ja sen allekirjoittivat Timo Huhtinen, Matti Kanerva ja Tapio S. Linna. Ensimmäisenä puheenjohtajan toimi Timo Huhtinen 1994-1995.

Koulutustilaisuudet ja lehti keskeisiä alusta lähtien

”Alusta lähtien yhdistyksen keskeisimmiksi toimintamuodoiksi muodostuivat YVA-päivien järjestäminen, jäsenkirjeet, opintoretket ja jäsenille jaetun YVA:a käsittelevän Impakti-lehden tekeminen. Impaktin päätoimittajana toimin vuodesta 1995 vuoteen 2005”, Timo toteaa.

Yhdistyksen toinen puheenjohtaja oli vuosina 1996-1997 Sakari Grönlund: ”Sain olla mukana Yva ry:n toiminnassa alkuvaiheessa paalupaikalla – kuten usein alussa, monet asiat etenivät ja uutta tapahtui kohtalaisen tiiviissä tahdissa.”

”Yhdistyksen piirissä oli keskusteltu roolistamme; keskitymmekö kansalaisten avustamiseen, onko meistä asiantuntijapaneelien muodostajaksi, asiantuntijoiden sertifiointiin tai kehitymmekö jopa konsulttitoimintaa harjoittavaksi toimijaksi. Tekeminen vakiintui lehden kehittämiseen, teemallisiin jäseniltoihin ja vuosittaisen asiantuntijaseminaarin järjestämiseen, ensin Uudenmaan ympäristökeskuksen organisoiman valtakunnallisen yva-päivän kylkiäisenä, ja jo 1997 yhdessä ympäristöhallinnon kanssa suunniteltavaksi ja toteutettavaksi ja alaa yhdistäväksi päätapahtumaksi.”

 ”Selaan Impakti-lehtiä tuolta ajalta palauttaakseni mieleen, mikä tuntui tärkeältä, mistä kirjoitimme ja mitä oikeastaan tapahtuikaan. Kaksivuotisen puheenjohtajarupeamani loputtua päättyneitä YVA-hankkeita oli laskujeni mukaan 54 ja vireillä 33. Näissä oli mukana monia yhdistyksen jäseniä joko hankkeista vastaavina, yhteysviranomaisen edustajina tai muina virkamiehinä ohjausryhmissä sekä asiantuntijoina.”

Kansainvälistä yhteistyötä rakennettiin

”Yhdistyksellä oli jäseniä 155 ja näistä yli puolet pääkaupunkiseudulta. Kaudellani toimintaa alettiin suunnata alueellisesti mahdollisimman tasapuolisesti ja hallitukseen tuli lisäväriä. Samalla alettiin muutenkin vahvistaa verkostoitumista esimerkiksi EU-projektikehityksen, pohjoismaisen yhteistyön, IAIA:n ja tutkimuslaitosten kanssa. IAIA:n Estorilin konferenssi oli pääteemana Impaktissa 2/1996. Verkostoituminen puolestaan numerossa 1/1997”, Sakari muistelee.

Yhdistyksen kolmas puheenjohtaja vuonna 1998 oli Pasi Rajala. ”YVA-laki oli ollut voimassa nelisen vuotta, käytännöt alkoivat vähitellen vakiintua ja lain soveltaminenkaan ei enää ollut yhtä tiukkapipoista kuin ehkä alkuun oli nähtävissä. YVA-menettelyjen luonteva integroituminen osaksi hankkeiden suunnittelua eteni mukavasti.”

YVAsta apua rakennuslainsäädännön kehittämiseen

”YVA-ajattelu ylipäätään oli lyönyt läpi muun muassa kaavoituksessa, johon liittyviä menettelyjä samanaikaisesti kehiteltiin rakennuslain osauudistusten tukemana. Toiminta YVA ry:ssä antoi hyvää ”sivustatukea” tälle kehitystyölle, jota olin noina aikoina ympäristöministeriön kanssa monessakin hankkeessa tekemässä.”

”Vuodelle 1998 ajoittui myös yhteistyöhankkeita Baltian maihin. Suomen YVA-kokemuksista ja kaavoituksen kehityksestä oltiin siellä kiinnostuneita. YVA:n ilosanomaa ja suomalaista osaamista levitettiin näin kansainväliselläkin tasolla ja tuettiin vasta itsenäistyneiden maiden lainsäädännön rakentamista.”

”Vuoden 1998 YVA-päivät järjestettiin helmikuussa, ja yleisömenestys oli melkoinen. Päivien tuotolla voitiin vahvistaa yhdistyksen toimintaa entisestään. Hallitus kokoontui tiiviiseen tahtiin, YVA:n tiimoilta oli paljon vireillä valtakunnassa, josta syystä hallituksellakin riitti pohdittavaa. Tuona vuonna taisi olla YVA-lain tarkistaminenkin vireillä, johon yhdistyksenä otettiin tietysti kantaa.”

”Puheenjohtajuus oli mieluisa ja avartava kokemus, mutta siirsin kapulan Reimalle hyvillä mielin, koska tiesin, ettei itselläni olisi ollut riittävästi ajallisia mahdollisuuksia panostaa yhdistyksen edelleen kehittämiseen”, Pasi kertoo.

Pyrkimys yhteiskunnallisen keskustelun lisäämiseen

Yhdistyksen neljäs puheenjohtaja oli 1999-2001 Reima Petäjäjärvi. Hänen keskeinen tavoitteensa puheenjohtajakaudella oli YVA:an ja hankkeiden päätöksentekoon liittyvän keskustelun lisääminen sekä alalla toimivien kesken että myös laajemmin yhteiskunnassa. Tuota tavoitetta palvelemaan perustettiin Hyvä YVA –palkinto, jota ryhdyttiin jakamaan YVA-päivien yhteydessä.

Keskustelun lisäämiseksi yhdistyksen nettisivuille avattiin 2001 keskustelupalsta, johon kuka tahansa saattoi kirjoittaa. Keskustelupalstan käyttö jäi kuitenkin vähäiseksi ja asiattomien viestien takia palsta lopetettiin parin vuoden jälkeen.

SOVA-lain valmisteluun liittyviä jäsentilaisuuksia

Yhdistyksen viides puheenjohtaja 2002-2003 oli Panu Kontio: ”SOVA-laki oli valmisteilla ja siitä keskusteltiin yhdistyksen jäsentilaisuuksissa sekä kirjoiteltiin Impaktissa. Yva ry antoi jopa lausunnon lakiehdotuksesta ja kantoi siten kortensa kekoon lainvalmistelussa.”

”Rajat ylittävät YVA:t olivat tuolloin myös paljon esillä. Ruotsin kanssa oli jo kokemusta useista tapauksista. Viron kanssa oli neuvoteltu rajat ylittäviä vaikutuksia koskeva hallitusten välinen sopimus ja perustettu Suomi – Viro YVA-komissio, joka kokoontui vähintään kerran vuodessa käymään läpi hankkeita, jotka mahdollisesti tarvitsisivat Espoon sopimuksen mukaisen menettelyn.”

”Käytännön arviointien toteuttamisessahan keskeisessä roolissa olivat YVA-yhteysviranomaiset ja suomalaisissa hankkeissa konsultit. Venäjän kanssa valmisteltiin vastaavaa kahdenvälistä sopimusta, mutta neuvottelut päättyivät siihen, että Venäjän ympäristöministeriö lakkautettiin ja kaikki kontaktimme katosivat.”

”Oma kosketuspintani kansallisiin YVA-menettelyihin oli tuohon aikaan jo melko ohut, koska olin työskennellyt vuosituhannen vaihteen molemmin puolin lähinnä Liettuan ja Latvian YVA-lakia valmistelevien hankkeitten vetäjänä sekä kouluttanut ko. maiden YVA-viranomaiset. Onneksi Yva ry:n hallituksessa oli kuitenkin vankkaa asiantuntemusta ja tuntumaa kotimaisista arvioinneista, jota saattoi hyödyntää myös Baltian maissa.”

”Yhdistys aloitti kaudellani käytännön, jossa hyvä –YVA palkinnon ohella jaettiin henkilökohtainen YVA-tunnustuspalkinto.”

”Jäsenmatka tehtiin Ahvenanmaalle, josta pieni anekdootti”, Panu kertoo. ”Yhdistyksen jäsenet keskustelivat aktiivisesti toisella kotimaisella ja kysymyksiä riitti Maarianhaminan kaupunginarkkitehti Folke Wickströmille. Kello oli jo aika paljon yli virka-ajan, mutta keskustelu ja kysymykset eivät ottaneet laantuakseen. Yhdistyksen puheenjohtajana pyysin puheenvuoroa katkaistakseni keskustelun ja kiittääkseni isäntiä. Folke ehti kuitenkin edelle ja totesi, että olkoon viimeinen puheenvuoro, koska kello on paljon ja ”jag måste gå hem och röka fisk.”

Yhdistyksen kuudes puheenjohtaja 2004-2006 oli Tiina Kähö. ”Vuonna 2004 juhlittiin YVA:n ja Yva ry:n kymmenvuotista taivalta. Hyppäsin puheenjohtajaksi yhdistyksen sihteerin pallilta ja ensimmäinen vuoteni puheenjohtajana oli vilkas. Yhdistyksen toiminnassa kehitettiin erityisesti jäsenille tarjottavia tapahtumia sekä jatkettiin kansainvälisten verkostojen kehittämistä.”

10-vuotisjuhlavuonna YVA-tunnustuspalkinto Sirpa Pietikäiselle

”Juhlavuoden kunniaksi lanseerattiin henkilökohtainen YVA-tunnustuspalkinto ja palkittaville hankittiin Kristian Krokforsin hienoa grafiikkaa. Ensimmäinen tunnustuspalkinto luovutettiin 2004 Sirpa Pietikäiselle YVA-lain valmistelusta ja erityisesti kansalaiskuulemisen sisällyttämisestä YVA:an.”

”Vuonna 2005 panostettiin alueelliseen toimintaan ja tutustuttiin muun muassa YVA-opetukseen Jyväskylän yliopistossa. YVA-palkinnon sääntöjä uudistettiin uuden SOVA-lain myötä ja vuosittain jaettavassa ”Hyvä YVA” -kilpailussa olivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana sekä hanke-YVA:t että SOVA-menettelyt. Vuodesta 2005 eteenpäin ei niinkään pyritty löytämään yhtä ”täydellistä YVA:a”, vaan enemmänkin hyviä oivalluksia, ideoita ja menetelmiä, jotka vievät vaikutusten arviointia eteenpäin.”

”Vuonna 2006 toiminta jatkui vakiintuneeseen tapaan ja jäsenistölle järjestettiin mm. opintoretki Viroon ja pari muuta tapahtumaa. Koska yhdistystä pyöritettiin yhä vapaaehtoistoimin, jouduimme toteamaan, että kaikkea ei pysty pienillä resursseilla hoitamaan – Impakti-lehti ei ilmestynyt vuonna 2006.”

”Puheenjohtajakauteni oli todella antoisa ja sain olla mukana kehittämässä ja laajentamassa yhdistyksen toimintaa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Kaudellani YVA oli jo vakiinnuttanut asemansa osana hankkeiden suunnittelua, mutta SOVA haki vielä muotoaan. Vaikutusten arvioinnissa nousivat yhä vahvemmin esille sosiaalisten vaikutusten arviointiin sekä vuoropuheluun liittyvät asiat.

”Puheenjohtajakauteni osui henkilökohtaisesti ajankohtaan, jossa tein monipuolisia YVA-hankkeita työkseni ja aktiivinen toiminta YVA ry:ssä oli loistava tapa oman osaamiseni kehittämiseen”, Tiina kertoo.

Mieleen painuneet opintoretket Raumalle ja Hollantiin

Yhdistyksen seitsemäs puheenjohtaja oli 2007-2010 Gilbert Koskela. ”Tulin hallitukseen noviisina suoraan puheenjohtajaksi, vaikka olenkin yksi yhdistyksen perustajajäsenistä ja toimin 1990-luvulla yhdistyksen tilintarkistajana. Muutamat aktiivit olivat juonineet asiaa kohtalokseni Viron opintomatkalla syksyllä 2006.”

”Heti alussa kauhistelin sitä työmäärää, mitä Timo Huhtisella oli: sihteeri, talousasiat ja Impaktin päätoimittajuus ja taitto. Siihen aikaan vielä jäsenkirjeet postitettiin ja postituksen hoitaminen oli iso tehtävä. Timon tehtävien jakaminen oli mielestäni tärkein tehtävä niin, että jokaiselle hallituksen jäsenelle löytyisi jokin sopiva tehtävä yhdistyksessä.”

”Toinen iso tehtävä yhdistyksessä on ollut YVA-päivien järjestäminen, josta oli pitkälti vastannut Jorma Jantunen. Puheenjohtajakauteni lopuksi Jorman “oppilaaksi” saatiin hallituksesta Laura Leino. Oli tärkeää, että kaikki hiljainen tieto päivien järjestämisestä siirtyi vähitellen nuoremmalle polvelle, vaikka Jorma antoi hyvää asiantuntija-apua ja -tukea.”

”Henkilökohtaisista tunnustuspalkinnoista muistan, kun peräkkäisinä vuosina palkittiin kaksi YVA-alan tohtoriksi väitellyttä: Ismo Pölönen ja Pekka Hokkanen. Tänä päivänä tohtoreita on jo enemmän, mutta silloin YVA-alan tieteellinen puolikin oli kovin nuorta. Mieltäni lämmitti sekin, kun SOVA, pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelma, sai Hyvä YVA-palkinnon vuonna 2008. Muut ovatkin olleet hanke-yvia.”

”Mieleen painuvimpina tapahtumina olivat opintomatkat Raumalle ja Hollantiin. Raumalla majoitus, ruokailu, saunominen, loikoilu ulkona kylpytynnyrissä ja tyrnimarjojen poimiminen piikikkäistä pensaista Kylmäpihlajan majakalla tekivät vaikutuksen unohtamatta merimatkaa mennen tullen. Päivi Karvinen oli kehittänyt sopivasti asiaa ja seurustelua.”

”Hollannin opintomatkan Tiina Kähö ja Anne Määttä olivat suunnitelleet loistavasti. Ilman heidän Hollannin asiantuntemustaan koko matkasta ei olisi tullut mitään. Hollantilaiset tavat kuten suklaisilla nonparelleilla päällystetyt voileivät tai sillit ja sillä sipulia tekivät unohtumattoman vaikutuksen. Merellinen matka katsomaan tuulivoimaloita, joita Hollannissa todella on joka paikassa, ja polkupyöräsuunnistus Amsterdamin keskustassa olivat hauskoja ohjelmanumeroita.”

”Mistä se johtuu, että mieleen jää parhaiten matkojen toiminnallinen puoli? Luennoilla saa tarvittavaa tietoa, mutta kultaiset muistot kertyvät kaikesta muusta”, Gilbert pohtii.

Pietarin-matkalta palautumiseen meni viikkoja

Yhdistyksen kahdeksas puheenjohtaja 2011-2013 oli Nunu Pesu. ”Yhdistyksen toiminta on vuosien varrella vakiintunut raiteilleen, joten toimintaa jatkettiin pääosin tutulla linjalla. Vuonna 2011 näkyvin muutos oli Impakti-lehden muuttuminen värilliseksi. Vuonna 2012 yhdistyksessä siirryttiin käyttämään ammattitilintarkastajaa. Vuonna 2013 ryhdyttiinkin sitten jo valmistelemaan vuoden 2014 20-vuotisjuhlavuotta.”

”Vuodelta 2012 muistan erityisesti Pietarin reissun, jossa oli tavanomaisesta vaikeampaa edustaa yhdistystä asianmukaisesti”, Nunu kertoo. ”Tulen varmaan ikuisesti muistamaan miten säälittävän maljapuheen pidin illallisella – ja miten leimasimme ja allekirjoitimme kymmeniä papereita, että pääsimme majapaikkaamme kokemaan neuvostovenäläistä täysihoitoa. Hieno reissu siitä tuli, mutta palautumiseen meni viikkoja.”

Esimakua Impaktista 1/2014: Yva ry:n perustaminen

YTKn_YVA-kurssi_1994

Keväällä 1994 silloinen YTK (Yhdyskuntasuunnittelun täydennys- ja koulutuskeskus) järjesti kahden kuukauden mittaisen YVA-koordinaattorikoulutuksen Otaniemessä. Yhtenä luennoitsijana esiintyi silloinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen, jolla oli keskeinen rooli YVA-lainsäädännön valmistelussa. Luennossaan hän esitti ajatuksen YVA-alaa edistävästä yhdistyksestä.

Pietikäisen ajatuksen innoittamina YVA-koordinaattorikurssilaiset päättivät laittaa pystyyn Yva-nimisen yhdistyksen. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 21.9.1994 Helsingissä ravintola VPK:ssa Albertinkatu 29:ssä. YVA-laki oli tullut voimaan kolme viikkoa aikaisemmin.

Kutsu perustamiskokoukseen lähetettiin mahdollisimman laajalla jakelulla YVA-alalla toimiville tahoille, ja yhdistystä oli perustamassa 20 henkeä. Perustamiskirja laadittiin perustamiskokouksessa, ja sen allekirjoittivat Timo Huhtinen, Matti Kanerva ja Tapio S. Linna. Ensimmäisenä puheenjohtajan toimi Timo Huhtinen 1994-1995.

Koulutustilaisuudet ja lehti keskeisiä alusta lähtien

”Alusta lähtien yhdistyksen keskeisimmiksi toimintamuodoiksi muodostuivat YVA-päivien järjestäminen, jäsenkirjeet, opintoretket ja jäsenille jaetun YVA:a käsittelevän Impakti-lehden tekeminen. Impaktin päätoimittajana toimin vuodesta 1995 vuoteen 2005”, Timo toteaa.

Yhdistyksen toinen puheenjohtaja oli vuosina 1996-1997 Sakari Grönlund: ”Sain olla mukana Yva ry:n toiminnassa alkuvaiheessa paalupaikalla – kuten usein alussa, monet asiat etenivät ja uutta tapahtui kohtalaisen tiiviissä tahdissa.”

”Yhdistyksen piirissä oli keskusteltu roolistamme; keskitymmekö kansalaisia avustamiseen, onko meistä asiantuntijapaneelien muodostajaksi, asiantuntijoiden sertifiointiin tai kehitymmekö jopa konsulttitoimintaa harjoittavaksi toimijaksi. Tekeminen vakiintui lehden kehittämiseen, teemallisiin jäseniltoihin ja vuosittaisen asiantuntijaseminaarin järjestämiseen, ensin Uudenmaan ympäristökeskuksen organisoiman valtakunnallisen yva-päivän kylkiäisenä, ja jo 1997 yhdessä ympäristöhallinnon kanssa suunniteltavaksi ja toteutettavaksi ja alaa yhdistäväksi päätapahtumaksi.”

Lue artikkeli loppuun sekä monta muuta kiinnostavaa juttua 19.3. ilmestyvästä Impakti-lehdestä 1/2014!