YVA ry palkitsi Professori Markku Kuitusen

Yva ry myönsi henkilökohtaisen tunnustuspalkinnon professori (emeritus), dosentti Markku Kuituselle. Kuitunen toimi Jyväskylän yliopistossa ympäristötieteen professorina erikoisalanaan ympäristövaikutusten arviointi ja hallinta. Kuitunen jäi virastaan eläkkeelle loppuvuodesta 2016.

Kuitunen on toiminut Suomen yliopistokentässä ympäristövaikutusten arvioinnin pioneerina. Kuitunen on urallaan kehittänyt YVA:n menetelmiä sekä tehnyt uraauurtavaa YVA-alan tutkimusta kotimaassa ja maailmalla sekä toiminut vierailevana professorina ja tutkijana Kiinassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Hänen tieteellistä uraansa leimaa monitieteellisyys.

Erityisesti yhdistys kiittää professori Kuitusta hänen ansioistaan opiskelijoiden johdattamisessa YVA:n pariin. Kuitunen on ohjannut yli 150 pro gradu -tutkielmaa ja 15 väitöskirjaa, joista useat ovat liittyneet ympäristövaikutusten arvioimiseen ja osa nimenomaisesti YVA-menettelyyn ja vastaaviin prosesseihin. Kuitusen korvaamaton panos YVA:n hyväksi jatkuu näin hänen opiskelijoidensa työssä.