Esimakua Impaktista 1/2014: Yva ry:n perustaminen

YTKn_YVA-kurssi_1994

Keväällä 1994 silloinen YTK (Yhdyskuntasuunnittelun täydennys- ja koulutuskeskus) järjesti kahden kuukauden mittaisen YVA-koordinaattorikoulutuksen Otaniemessä. Yhtenä luennoitsijana esiintyi silloinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen, jolla oli keskeinen rooli YVA-lainsäädännön valmistelussa. Luennossaan hän esitti ajatuksen YVA-alaa edistävästä yhdistyksestä.

Pietikäisen ajatuksen innoittamina YVA-koordinaattorikurssilaiset päättivät laittaa pystyyn Yva-nimisen yhdistyksen. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 21.9.1994 Helsingissä ravintola VPK:ssa Albertinkatu 29:ssä. YVA-laki oli tullut voimaan kolme viikkoa aikaisemmin.

Kutsu perustamiskokoukseen lähetettiin mahdollisimman laajalla jakelulla YVA-alalla toimiville tahoille, ja yhdistystä oli perustamassa 20 henkeä. Perustamiskirja laadittiin perustamiskokouksessa, ja sen allekirjoittivat Timo Huhtinen, Matti Kanerva ja Tapio S. Linna. Ensimmäisenä puheenjohtajan toimi Timo Huhtinen 1994-1995.

Koulutustilaisuudet ja lehti keskeisiä alusta lähtien

”Alusta lähtien yhdistyksen keskeisimmiksi toimintamuodoiksi muodostuivat YVA-päivien järjestäminen, jäsenkirjeet, opintoretket ja jäsenille jaetun YVA:a käsittelevän Impakti-lehden tekeminen. Impaktin päätoimittajana toimin vuodesta 1995 vuoteen 2005”, Timo toteaa.

Yhdistyksen toinen puheenjohtaja oli vuosina 1996-1997 Sakari Grönlund: ”Sain olla mukana Yva ry:n toiminnassa alkuvaiheessa paalupaikalla – kuten usein alussa, monet asiat etenivät ja uutta tapahtui kohtalaisen tiiviissä tahdissa.”

”Yhdistyksen piirissä oli keskusteltu roolistamme; keskitymmekö kansalaisia avustamiseen, onko meistä asiantuntijapaneelien muodostajaksi, asiantuntijoiden sertifiointiin tai kehitymmekö jopa konsulttitoimintaa harjoittavaksi toimijaksi. Tekeminen vakiintui lehden kehittämiseen, teemallisiin jäseniltoihin ja vuosittaisen asiantuntijaseminaarin järjestämiseen, ensin Uudenmaan ympäristökeskuksen organisoiman valtakunnallisen yva-päivän kylkiäisenä, ja jo 1997 yhdessä ympäristöhallinnon kanssa suunniteltavaksi ja toteutettavaksi ja alaa yhdistäväksi päätapahtumaksi.”

Lue artikkeli loppuun sekä monta muuta kiinnostavaa juttua 19.3. ilmestyvästä Impakti-lehdestä 1/2014!